...lentävät nännikumit

Olen ollut joka päivä lypsyllä mukana. Kuulemma senkin vuoksi että nukkuisin öisin. En enää muuten nuku askareilla, ennen nukuin melkein koko askaresajan. No täytyyhän sitä touhuta, eikai sitä muuten olisikaan meikäläisiä! Mutta kyllä se työstä käy, että koko lypsyn ajan (ja loppusiivouksenkin ajan) joutuu kantamaan ihmisille nännikumeja että ne voivat taas lennättää niitä aseman toiseen päähän! Olen oppinut ottamaan nännikumit kiinni jo ilmasta ja ihmiset ovat ihmeissään kun eivät ehdi kun käännähtää ja olen jo taas takaisin. Kolaaminen viehättää minua, mutta siihen en pääse mukaan :/ kuulemma vain sotken itseni...

Lumessa on edelleen tosi hauskaa. Tosin navetan jälkeen joudun pissaamaan nopeasti ja sitten sisälle kuivattelemaan, etten vilustu, kun navetalla touhutessa sitä kastuu kyllä aika lailla. Autolla olen nyt päässyt mukaan joka kerta. Tosin vain pysähtyessä viitsin katsella ympärilleni, muuten kyllä kannattaa automatkat nukkua, ellei sitten ole mukana jotain pureskeltavaa, kuten yliherkullisia siankorvia.

Olen jo vähän kiinnostunut lehmistä. Sonninkin kanssa juttelin lypsyaseman nurkalla eilen illalla. Sillä ei kyllä oikeastaan ollut mitään sanottavaa.

Maa valkoinen!

Aamulla lähdettiin metsäänpäin, ja vedin heti lipat kun piha oli jäässä. Eilen tasattu piha oli nyt jäärata...

Päivällä alkoi tulla valkoista! Ensin rakeen tapaisina, sitten enemmän lumena. Otin kyllä spurttia siinä! Painoin nenää siihen märkään kylmään - Ihanaa!

Aivan liian vähän ehdin pihalla peuhata... Milläköhän sitä aikaa saisi järjestettyä enemmän?!

Kissat on kummallisia, makaavat vain kaiken päivää sisällä, vaikka voisivat peuhata lumessa...

Ei tullutkaan lunta!

Niin se myrsky sitten tuli, mutta luvattu lumi tuli vetenä. Ei päässyt lumeen hyppimään. Vasta kerran on sekin riemu koettu. Kenenkään mielestä lumi ei ole niin kivaa kuin koiralapsen! Nyt vain tuulee ja ujeltaa niin, että pitää oikein istua ihmettelemään.

Tänään sitä ollaan 18 viikon ikäinen! Tuntuu ja näyttää jo aika koiralta. On sitä haukuttukin raasuksi ja reppanaksi tai rotaksi, myyräksi, kissaksi ja ketuksi matkan varrella. No, rakkaalla lapsella on tunnetusti paljon nimiä.

Pitää nyt yrittää tätä blogiakin käyttää, jos vaikka tästä jotain tulisi. Otin mallia tuolta iskän Blogista ;-) Vaikka eipä edes kotisivuja tule aina päivitettyä, josko tämä olisi helpompaa - mene ja tiedä - aika näyttää!